Pari fotoo

Aurinko sarastaa Mt. Baturilla

Tunnelmia vuorelta

Tilasin leipää... sain, jotain aika eksoottista

Synttärit

Balilla ollaan. Lennettiin tänne Jakartan lentokentän kautta, jossa nukuttiin yötä. Oltiin varattu yks yö yhteen hotelliin (toisin sekin oltiin katottu väärin ja päädyttiin jonnekin aivan muualle). Vuokrattiin skootteri ja ruvettiin ettimään halvempaa majapaikkaa. Löydettiinkin yksi, jossa olin jo aikaisemmin ollut yötä ja muistin se aika halvaksi. Sattui just viel olemaan yksi huone vapaana.

Hieman huonoja uutisia. Nimittäin mun kamera sano sopimuksensa irti. Eli ei oo yhtään kuvaa luvassa balilta (tosin jukalla on kännykässä kamera ni ehkä sillä voi ottaa jotain kuvia. Toinen on mun puhelimen mystinen katoaminen. Kumpikaan meistä ei vaan ymmärrä mihin se on voinut jäädä. En oo viel käyttäny sitä moneen päivään ni sen katominenki tajuttiin vasta 3-4 päivää myöhemmin.

Ollaan käyty fiilistelemässä mun vanhoja maisemia missä auin. Käytiin myös moikkaamassa Yusufia, sitä mun villan omistajaa. Se oli tosi iloinen siitä ja lähetti kauheesti terkkuja Isille, Äitille ja Tinalle. Sano että sulla on niin ihana perhe. Oli todella harmillista kuulla että hänen vaimonsa on sairastunut ja ilmeisesti saanut jonku halvauksen. Mutta on kuulema paranemaan päin.

Mun synttäreitä vietettiin toivomukseni mukaan Mt. Baturilla. Herättiin aamuyöstä kahelta ja raahauduttiin autoon joka vei meidät vuoren juurelle. Siinä pimeessä alotettiin käveleminen kinttupolkuja pitkin vuorelle 1700m. Oli kyllä aikamoinen nousu. On varmaan niin huono kunto :) Vimmiset 600 metrii oli aika jyrkkää pystyseinää. Opas otti mua kädestä kiinni et jaksoin vikat metrit (Kiitos Edi.) Näky ylhäällä oli kyllä henkeäsalpaava. Aurinko nousi ja värjäsi vuoristomaiseman punaisen eri sävyillä. Samalla usva, pilvet ja kraaterista nouseva höyry sai aikaan vielä mystisen kauniin tunnelman.

Borneon auringon varjopuoli

Löydettiin sitten orankeja Sepilok nimisestä mestasta, jossa vangittuja orankeja yritetään sopeuttaa asumaan takasin metsään. Aina ei ole taattua että orangit ilmestyvät paikalle ruokinnan aikana (jos joku muistaa, niin viimeksi kun olin etelä borneolla ni ei huonoksi tuuriksi nähty niitä), ne kun tulee jos huvittaa tai jos ei jaksa muualta ettiä ruokaa. Paikalle sattu sitten eka pari nuorempaa veikkosta safkaamaan ja esittelemään kiipeämis taitojaan. Niitä siinä ihailtiin kunnes näkökenttään ilmesty kaksi isompaa oranki äitiä, jotka molemmat kanto pikkusta oranki lasta sylissään. Mikä näky! Todella sulosia otuksia. Onnea oli siis matkassa tällä kertaa.

Tosin masentavaa oli kun ajettiin bussilla kohti orankien asuinaluetta niin viimiset kaksi tuntia näkymä oli pelkkää palmuyöljy plantaasia toisensa perään ja silmänkantamattomiin. Kirjassa sanottiin että ennen orangit pysty menemaan koko borneon saaren läpi puun oksia pitkin, mutta enään se ei ole mahollista. Plantaaseilla kun ei paljon orangeille ole tarjottavaa, joten orangit on joutunut tosi ahtaalle ja pirstoutuneille pikku saarekkeille. Orangit vielä kun vaativat isoja reviirejä itelleen. Nykyään orankeja löytyy enää pieniä pupulaatioita Borneolta ja Sumatralta, mutta siinä se sitten onkin. Orangit ovat erittäin uhanalaisia ja jotkut tutkijat uskovat että Sumatran elikykyiset kannat menetetään vuoteen 2020 mennessä. Aika surullista!

Sepilokista tultiin sitten Kinabalu kansallispuistoon, jossa sijaitsee kinabalu vuori. Vuorelle oisi voinut kiivetä (mukana vaan ei ollu minkäänlaisia varusteita), joski me vaan tyydyttiin kattelemaan sitä vähän alempaa. Aamulla kun heräs aikasin ni näki vuoren korkeimpine huippuineen. Se siinä muutamassa tunnissa peitty pilviin eikä tullu sit koko loppu päivänä enään esille. Kansallispuisto tarjosi hienoja trekkausreittejä sademetsässä ni niitä siinä sitten vähän ihmeteltiin. Paikasta meni tosin hieman maku, sillä se on hinnotellu ittensä aika ulos (majotuksen ja se vuorelle kiipeemisen suhteen, aika kallista lystiä).

Nyt ollaan taas Kota Kinabalussa ja käytiin tossa lähisaaren rannalla makoilemassa. Kohta lähtee lento Indonesiaan. Pääsen taas tuttuihin maisemiin ku reissu suuntaa kohti Balia. Sieltä sitten kirjottelen lisää.

Borneon auringon alla

Istun just bussissa kirjottamassa blogia ja tuli yks pomppu joka jostain kumman syystä hävitti mun koko blogitekstin… no yritän kirjottaa sen uudestaan.

Oltiin yks yö Manilassa odottamassa koneen lähtöä Malesiaan. Yövyttiin sellasella paikallisella alueella, jossa oli illalla markkinat. Syötiin jotain aikas eksoottisia kulinarismin herkkuja. Seuraavana päivänä lennettiin Kota Kinabaluun, joka on Pohjois-Borneon (Sabahin) pääkaupunki. Siellä hengattiin pari päivää mitettien seuraavaa peliliikettä ja parantelemassa flunssaa. Paikallisia ruoka herkkuja samalla nauttien. Kadulla on paljon paikallisten ruoka mestojoja, joista saa tosi halvalla tosi hyvää ruokaa (Laksa keitto rulaa).

Tässä ihan vieressä on tollanen saari rykelmä, joka on samalla kansallispuistoa. Käytiin katsastamassa yksi niistä saarista. Tosi kaunis, tosin täynnä paikallisia turisteja uimassa pelastusliivit päällä. Meduusakin taisi iskeä mua käteen heti ekalla uinnilla, joten nautin sit vain rannasta (tosin kukaan muu ei meduusoista siellä nähny vilaustakaan). Matka jatku sit muutaman päivän päästä Borneon pojoiseen kärkeen Kudat nimiseen mestaan. Siellä ei kyllä ihan liikaa käy turisteja, sillä englantia puhuvat vain harvat. Onneksi Malesian kieli ja indonesian kieli on sukua keskenään, joten sitä sönköttämällä sain aina tilattua ruokaa.

Määränpäämme oli kuitenkin Pulau Bangi niminen saari 40km Kudatista pohjoiseen. Otettiin lautta, jolla päästiin sinne. Saarella oli tasan yks mesta missä viettää yö. Vuokrattiin mopo (tosin sekin saatiin et maksettiin jollekkin paikalliselle jampalle rahaa et se lainas omansa meidän käyttöön muutamaksi tunniksi), jolla sitten käytiin tutustumassa saareen. Saarella oli vaan yksi hyväkuntoinen tie millä ajaa, nii siitä sitten mentiin (tosin sekin kummallisesti päätty keskelle ei mitään). Käytiin katsastamssa pari paikallista kylääkin, ne on rannan tuntumassa sijaitsevia paalutettuja talo rykelmiä.

Kaikkialle minne mentiinkään ni oltiin aika paikallinen nähtävyys. Kaikki hymyssä suin tervehti, josin toiset vaan jäi haavi auki tuijotamaan tätä kummallista ilmestystä. Ei täällä kyllä turhan paljon turisteja käy. Harva osaa englantia, ja ne harvat jotka osaa niin tulee kyllä keskustelemaan sen vähän meidän kanssa. Suurimmaksi osaksi se oli ihan hauskaa. Tosin kun armeija pukuun sonnustautunut mies tulee rynnäkkökivääri kainalossa vakavalla äänellä kysymään et mistä tullaan, mitä tehään ja minne ollaan menossa, ni siinä mietti pariin kertaan et onkohan toi nyt virallisilla asioilla vai harjottaako se vaan omaa englantiaan.

Meidän majapaikan pihalla oli puuhun rakennettu maja ja pari riippukeinua. Ainoana miinuksena oli uima rannan puuttuminen. (Täällä on muuten aika älyttömän kuuma, siis ihan oikeesti.) Sekin saatin korjattua seuraavana päivänä ku kysyttiin et päästäiskö jotenki käymään jollain rannalla. No siitä repästiin sit joku papparainen pikkusella veneellään heittämään meitä jollekin saarelle, jossa on ranta. Enpä oo niin pienellä veneellä mennykkään. Siinä lattialla istuttiin äyskäri jalkojen välissä (ja välillä kyllä mietin et sitä varmaan pitää jossain vaiheessa ruveta käyttämään. Mottorikin sammui puolessa välissä matkaa. Itse totesin sen hyväksi mahdollisuudeksi ottaa kuvia, jukan jurputtamassa siinä vieressä että pitääkö mun aina haluta sinne kauimmaiselle maholliselle rannalle. No totta kai pitää!!!

Päästiin siiten autiolle saarelle (jos varaaneja ja apinoita ei oteta lukuun) jossa oli ihana ranta ja turkoosia vettä. Välillä hiljaisuuden rikkoi yksittäinen kalastajavene joka lipui rannan ohi. Siinä vieressä oli sellanen vielä pienempi paratiisi saari. Jos vain rahaa löytyisi niin sellaisen ostaisin, rakentaisin sinne mökkini ja pakenisin ajoittain sinne maailmaa. Toivottiin vaan että meitä tullaan sieltä hakemaan ja sovittuun aikaan pappa veneinee ilmesty horisonttiin. Naurettiin siinä papan kanssa huonolla bahasan kielellä että se puhuu yhtä vähän englantia kun minä malesiaa.

Nyt istutaan bussissa kuuden tunnin matkalla, joka kiermurtelee vuoristoissa kohti Sipilok nimistä kaupunkia, jossa huhun mukaan on Orankeja. Niitä siis sinne bongaamaan ja Kinabalu vuoren kansallispuisto on seuraavaksi. (Älä ikinä tuu kaksi kerroksisen bussin ensimmäiselle ikkunapaikalle tälläsellä vuoristotiellä… osaa olla aika pelottavaa).

El Nido ja Puerto Princesa

Saatii sit pikkasen säädön jälkeen vuokrattua ittellemme kajakki. Meille tungettiin karttakin mukaan (en tiiä näytettiinkö vaan niin eksyneiltä vai mitä) ja meidän ”isäntä” Sam ohjeisti meitä sen lemppari mestaan (yhteen laguuniin). Sinne siis suuntasimme. Kajakointi sujui hyvin, mutta täytyy sanoa että ne välimatkat näytti siinä kartalla vähän lyhyemmiltä. Pysähdyttiin siinä puolessa välissä sellaselle autiolle biitsille vähän fiilistelemään; lepuuttamaan käsiä, uiskentelemaan ja nauttimaan omasta rannasta. Jatkettiin sitten tämän mystisen laguunin etsintää… aina luullen että se on seuraavan kallion kulman takana. Odotus kyllä palkittiin kuin viimeinkin saimme laguunin näköpiiriimme. Yksi vene kävi siinä pikaisesti pyörähtämässä (ja sattumalta Sam oli sen kyydissä naureskellen että päästiin sitten viimeinkin sinne). Veneen kadotessa saatiin laguuni kokonaan omaan käyttöömme. Melottiin rantaan, jossa nautittiin vähän eväitä ja käytiin uimassa ihanan viileässä laguunin vedessä. Takaisin melottiin aika lailla suomalaisella sisulla vasta tuuleen. Päästiin onneks levähtämään aina välillä biitseille tai sitten vain virran vietäväksi. Maisemat olivat mielettömät (El Nidon komeaa karsti maisemaa verrataan Vietnamin ja Thaimaan vastaaviin maisemiin. Siis sellaisia vuoria jotka kohoaa merestä). Melonta reissu oli ehdottomasti paras valinta! Sai mennä minne rannalle vaan, omaan tahtiin eikä muita ollut näköpiirissäkään.

Seuraavana päivänä oli pakko lähteä takaisin pääkaupunkiin sillä meitä loppu rahat ja lähin automaatti oli täällä Puerto Princessassa. (Ois ehkä voinu ottaa siitäkin etukäteen selvää.) Varattiin just äsken reissu uimaan haiden kanssa (katottaan haluuko ne tulla uimaan meidän kanssa).

Wautsi! Tultiin just uimasta haiden kanssa. Nähtiin kyllä! Kyseessä oli valashait, sellaset 8 metriset möhkäleet jotka syö planktonia. Ensi istuttiin veneessä tunti ja mentiin mestoille jossa ne on nähty. Sit laitettiin räpylät jalkaan ja maski päähän, siirryyttiin veneen kantosiiville istumaan ja odotettiin käskyä hypätä veteen. Ja se käsky tuli! En oikeen osaa ees kuvailla tunnetta mutta ihan mieletöntä se oli olla sellasen älyttömän kokosen luontokappaleen kanssa kosketus etäisyydellä. Olo oli samaan aikaan tosi vaikuttunut, pelottava ja kiehtova. Oli yks parhaimmista kokemuksista tähän asti. (Valashaista ei oo viel kuvia, ku ei ollu vedenalasta kameraa, mut toivottavasti saadaan kavereiden kuvat myöhemmin).

Alla kuvia, nauttikaa näistä!

Kuvia Filippiineltä

Matkalla Sabangiin, meidän jeapney

Majapaikkamme Sabangissa

Biitsiä

Mentii käymään vuoren sisällä olevassa joessa

Siitä alko se 7km pitunen joki vuoren sisään

Siitä sisään

Sisällä sit ollaan ja sinne mennään... lampun avulla suunnistettiin

Meidän private botski :)

El Nido; meidän partsilta

Sisälle salaiseen laguuniin

Jukka hengailee laguunissa

Lapsia leikkimässä rannalla

Vuokrattiin kajakki

Pysähdyttiin biitsille ihmettelemään

Löydettiin laguuni

Matka El Nidosta Puerto Princesaan paikallisella bussilla 7h

Mopokin piti saada kyytiin kukkojen lisäksi

Sabang ja El Nido

Puerto Princesassa vuokrattiin skootteri (sori ISI) ja ajeltiin vähän ympäröivää maaseutua. Jos yhtäään lohduttaa ni muuta liikennettä ei juurikaan ollut (mitä nyt muutama kana, koira ja lehmä hengas enemmän tai vähemmän tiellä). Vaihettiin hostellia Puertossa kertaalleen kun se tuli täyteen, mutta onneks vaihettiin. Tää toka mesta oli sellanen piilopirtti ettei mitään rajaa. Lijaaneja ja ilmajuuria roikku riippumattojen ollessa kiinnitettynä läheisiin palmuihin. Henkilökuntakin oli ihan yli mukavaa, tänne ehdottomasti vielä kun tullaan takasin. (Vaikka sen löytäminen tuotti suurempia tuskia, sillä ees paikalliset ei tiiä että sen aidan ja sademetsä lotin kohalla sijaitsee hostelli.)

Fiksattiin ittemme Jeapneyllä Sabangiin Puerto Princesassata. Sieltä saatii ittellemme majapaikaksi sellanen bungalow riippukeinuineen. Mesta on tosi pikkunen, just muutama yrittäjä siin rannalla. Eipä sitä muuta kyl tarviikkaan. Rantaa riittää :) Lähinnä sinne tulee jengiä päiväretkille pääkaupungista näkemään maailman seittemättä ilmettä (ainakin näitten paikallisten mielestä). No creditit niille annettakoon, sillä onhan se luola vakuuttava. Sen sisällä virtaa 7km pituudelta joki, jota pitkin mekin mentiin pikkusella botsillamme. Lamppu kädessä osoteltiin seinille, ku opas näki seinän muodostelmissä millon jeesusta, millon neitsyt mariaa, pyhää ehtoollista, sulavaa kynttilää tai sitten vain maissin muotoja. Sai kyll välillä käyttää ihan mielikuvitusta että pysty näkemään niissä yhtään toisiaan muistuttavia juttuja. Kuiteskin maanalainen joki oli vakuuttava, joten yksi tykkää!!!

Jatkettiin sitten Sabangista matkaa En Nidoon jeapneyllä ja mini bussilla (joka ajo kyllä sellasia nopeuksia, et penkistä piti pitää kiinni jos kurvissa oltiin) ja loppumatka yli 40 kilsaa ajettiin päällystämättömällä, kuoppasella soratiella (Jukka totes vaan et onneks ei maksanu siitä huvipuistolipusta, ku tässähän sitä on tarpeeksi). Perille päästtiin ja rantsua pitkin käppäiltiin ettimässä hyvää majapaikkaa.

Hostelli sijaisee tässä ihan rannassa ja illalla nousuveden aikaan allot lyö ihan sissäntulolle asti. Illalla jos istuu rannassa syömässä niin nilkoissa tuntuu vaan välillä viilentävä aalto joka pyyhkäisee ruokapöydän ja tuolien ali. Siinä sitten syödään altojen pauhatessa suoraan alapuolella. Pimeän tullen rannalle sytytetään paljon lyhtyjä ja roihuja, joten tunnelma on magee, jokun soittaessa kitraa viereisessä mestassa.

Illalla törmättiin sellaseen ruotsalaiseen pariskuntaan, jonka kanssa lähettiin sit seuraavana päivänä saari hyppelemään veneellä. 400 pesoa maksoi vene, joka kuskas meitä erilaisiin toinen toistaan ihmellisimpiin laguuneihin (tosiin päästiin ihan veneellä kun taas toisiin piti ryömiä pinen seinässä olevan aukon läpi, jotta pääsi ihmettelemään laguunin kauneutta). Pysähdyttiin yhteen rantaan snorklaamaan sillä aikaa kun meidän venekuskit valmisti meille ruokaa. Ruoka nautittiin rannan ajopuilla istuen ja ulappaa katellen. Harmiksemme kuitenki tulomatkalla alkoi satamaan rankasti, joten jäi sitten yksi ranta vähän kokematta.

Tänään ollaan vaan makoiltu rannassa, uitu ja otettu rauhallisesti. Huomenna ajateltiin vuokrata kajakki ja mennä sillä vähän melomaan tonne. Mikäli säät siis suosii :) Täällä on sähköä vain iltasin, kun generaattorit laitetaan päälle. Ja voi olla että joudutaan kohta lähtemään sillä rahat loppuu ja ainoat automaatit ja pankit sijaitsee vain pääkaupungissa. Kuvia tulee myöhemmin kuhan saadaan paremmin toimiva netti.

Haleja kaikille

Haleja kaikille

Puerto Princesa

Huh huh! Ei oo kyllä muuta sanottavaa Manilasta. Se on niin iso paikka ettei voi ees käsittää. Asukkaita taitaa olla 11 miljoonaa (siis keskustassa), suur Manilassa arvellaan asuvan noin 20 miljoonaa sielua. Aika uskomatonta. Meidän hostelli oli tosi kiva (vaikka sitä isännöikin sellanen aavekaupungista karannu sokee koira. Tosi lutunen ja sitä tuli rapsuteltua, mut en oo kyl ikinä nähny niin häijyn näkösiä silmiä). Paikalliset liikkuu Manilassa Jeapney nimisillä vempeleillä, ei kuitenkaan viittitty kyytiin mennä ku ei kuulema aina tiedä et mistä sitä sit ittensä löytää, joten päädyttiin ihan taksi ratkasuihin.

Lennettiin tänään Puerto Princesaan joka on Palawan saaren pääkaupunki. Täällä sit hengataan sellaset pari viikkoa. Vaikuttaa ainakin lupaavalta, ihanaa Manilan ja Kuala Lumpurin jälkeen nähä vähä metsää, sitä on ollutkin vähän ikävä. Paikallisia herkkujakin ollaan käyty katurafloissa syömässä (Bakso keitto, lapu-lapu kalaa ym.). Huomenna mennään varmaan vähän ihmettelemään elämää pääkaupungin ulkopuolelle. Ettii vähä rantoja ja tunneleita.... niistä sit lisää..

Hiekasta tehty jättimäinen kuvio, niitä oli ympäri Kuala Lumpuria

Syädään jotain

Manilan poliisilaitoksen ulkopuplella

Jeapney

Syökää kalaa!!

-Sanna

Ensimmäinen etappi

Moikka vaan (taas) kaikille!

Tällä kertaa pakkasin rinkkani ja suuntasin jälleen kerran Aasian mystiseen maailmaan. Omaksi yllätykseskeni sain rinkan painamaan vain 7,8 kiloa (tämä on siis selvää edistystä). Ainakin on sitten tilaa tulijaisille. Ensimmäinen pysäkki on Malesiassa Kuala Lumpur, jossa siis parhaillaankin hengailen.

Huomenna lähteään Jukan kanssa Filippiineille. Suuntaamme siellä Palawan nimiselle saarelle, josta ainakin kertoman mukaan löytyy vaikka mitä mielenkiintoista (ihme luolia, tyhjillään olevia paratiisi rantoja ja saaria, uskomattomia snorklaus ja sukellus kohteita). Katotaan mitä keksitään.

Sieltä lennetään takasin Malesiaan Kota Kinabalulle, joka on pohjois Borneolla. Sieltä sit vielä Indonesiaan, tosin ei olla vielä päätetty et minne siellä mennään. Tämä tyttö tulee takasin Pysykää siis matkassa mukana!!! Terkkuja kaikille,

Sanna

Uusi Seelanti ja kohti kotia!

Moikka kaikki Blogin lukiat ja kiitos siitä että mielenkiinnolla seurasitte mun reissun taittamista! Loppu reissusta toi blogin kirjottelu vähän jäi ku ei oikeen ollu kunnon pääsyä nettiin =)

Mutta näin lyhyesti tiivistäen loppureissun:

Nähtiin Aleksin kanssa Melbournessa ja lennettiin Uuteen Seelantiin Cristchurchiin. Siellä tavattiin äitin ystävän kummityttö Raisa, joka asu miehensä Adamin kanssa siellä. Saatiin asua heidän luonaan ja vastaanotto oli vallan sydämmellinen. Vuorattiin Cristchurchista auto kolmeksi viikoksi ja saatiin raisalta täydellinen telttailu setti kaasukeittiminenne, ruokailuvälineineen, telttoinenn, makuupusseineen.... siis kaikki mitä tarvittiin =) Alunperin ei ollu tarkotus telttailla, mutta kun sellanen mahdollisuus meille tarjottiin, niin miksipäs ei.

Kierrettiin etelä saari melkein rannikkoa myötäillen ja nähtiin vaikka mitä. Uskomattoman kauniita maisemia ja vähän eläimiäkin (hylkeitä, merileijonia, pingviini ja paljon muuta). Käytiin kävelemässä jäätiköllä ja ratsastamassa hevosilla. Tietenkin hypättiin myös kuminauhan varassa sillalta =) Telttailu aueet oli mielettömissä kohdissa aina jossain järven tai joen rannalla.

Kotona ollaan lensin tänne kuala lumpurin ja lontoon kautta ja matkan teko kesti sellaset kolmisen päivää. Lepäsin muutaman päivän myös kuola lumpurissa, jottei siitä oisi tullu liian rankkaa =) Isi ja äiti oli kentällä vastassa. On kyllä ihanaa olla kotona! Kiva nähä taas ystäviä ja olla omassa kodissa =) Voin sitten kertoa reissusta lisää kun nähdään! Ihanaa kevään odotusta kaikille! Alla kuvia Uusesta Seelannista =)



Cristchurch

Kaikura



Aleksi ja meidän auto

Auringonlaskuja nähtiin monia ja ne oli komeita

Malborough sounds, meidän leirintäalue oli tossa rannalla

Kävelyreittien varrella

3h nousun tulos

Telttailu elämää

Nelson lakes national park

Franz Joseph Jäätikkö

Sanna jäätiköllä

Pannukakku kivet

Tien tukkona oli lammaslauma

Lenrintäalueen tien kuvia

Queenstown

Moreaki kivet

Mt. Cook

Heppastelemassa

Aceh ja avautumista suomalaisista!

No nyt on Aceh takana ja olen jalleen yhta kokemusta rikkaampi. Taa aika jota vietin siella oli kylla reissun ehdottomasti yksi antosimmista. Yritan just miettia miten siita teille kertoisin, mutta se tuntuu jotenkin mahdottomalta ajatukselta, jotta saisin sen kaiken taysiin oikeuksiinsa.

Kerron vaikka jotain naista lapsista:
Meri, on yheksanvuotias tytto, joka tosin koonsa puolesta nayttaa ihan viis vuotiaalta. Han on ihan alyttoman herttainen ja mielettoman suloinen. Hymy ei hevilla hyydy ja han tykkaa laulaa. Meri on porukan puheliain ja valilla se saattaakin sen onglemiin. Porukka usin kiusottelee Meria, mutta se yleensa latoo vaan kympilla takaisin. Meri on myos todella fiksu ja parjaa koulussa mainiosti. Meri ei yleensa muista minne laitto tavaroitaan, jotka silla oli just kadessa (kuulostaa erittain tutulta). Merista nakee jo nyt etta hanesta on kasvamassa erittain kaunis tytto. Nani on myos yhdeksan vuotta. Han rakastaa tanssia musiikin tahtiin ja hanella on selvasti liikkeet halussa =) Yeni on hieman etainen tarkkailija luonteinen yksitoista vuotias tytto. Han omaa myos katseen, jonka avulla saa melkein mita tahansa tapahtumaan. Raju on yksitoista vuotias ja alykas tyyppi. Rajusta nakee jo nyt etta hanesta kasvaa hyvannakoinen cool poika (han omaa jo nyt tiettyja eleita, eika mielellaan tee mitaan joka nayttaa dorkalta). Hamzah on porukan koomikko. Aina kun hanet nakee niin vitsia, hassuja ilmeita tai jotain muuta haroa juttua riittaa kylla. Hamzah on kymmenen vuotias. Maruki on yheksan vuotias hymyn lahde. Han tykkaa laulaa ja tekasee mikrofonin (tai ajottain kannykan) ihan mista esineesta vaan ja alkaa vetaa pop numeroa. Willy on siis niin perus teini kun vaan olla voi ja kuusitoista vuotias. Tykkaa hengailla kavereitten kanssa ja soitella kitaraa. Han kuitenkin pitaa hyvaa huolta nouremmista "sisaristaan" ja auttaa kotiaskareissa. Opettaa aina valilla nuoremmillekin kitaransoittoa. Isona han haluaa olla bandissa soittajana.

Sitten on viela talaon aitihahmo bunda, joka puhuu muutaman sanan englantia. Se ei tosin ole haitannut, silla yleensa ymmarramme toisiamme viittomalla ja mun vahalla indolla. Bunda pitaa huolta ettei naha nalkaa, ja tunkee mulle aina paljon ruokaa. Bunda on ihan mieleton lasten kanssa. Ei tarvitse kuin kerran huutaa niin kaikki seisoo sen edessa rivissa ja on valmiina tekee mita vaan. Lapset kunniottavat Bundaa ja hanella on aina viiminen sana kaikkeen. Hanelta loytyy myos ratkaisu kaikkeen (valilla han joutuu ratkomaan UNON saantoja, jotka on aina vahan hailyvia). Bunda on ihan mieleton ihminen ja sai mut tuntemaan tosi kotoisaksi siella ollessani. Bunda tyoskentelee keskuksessa kaksneljaseitteman ja palkka on huima 30 euroo kuussa.

Lisaksi on viela Fadly Bundan vanhin poika, joka asuu keskuksessa. Han opiskelee enismmaista lukuvuotta yliopistossa lakia. Puhuu todella hyvaa englantia. Meista kehitty todella hyvia ystavia ja han on ihan mieleton tyyppi. Auttaa aitiaa pitamaan huolta lapsista seka jarjeston aisioista.

Viimeinen iltani keskuksessa sattui olemaan myos Bundan syntymapaiva, joten ennemminkin juhlittiin kun haikeiltiin. Kaikilla oli hauskaa ja nukkumaan mentiin myohaan. Ostettiin juhlan kunniaksi limpparia ja pahkinoita ja ilmapalloja... niistako iloa riitti =) Aamulla minua oli hyvastelemassa Bunda, Fadly ja Elise. Kyynelilta ei valtytty ja itkuisena istuin becakin kyytiin. Banda Aceh lentokentalla otin vihdoin huivin pois paasta ja aloin ettimaan lahtoporttiani (tosin ei siina paljon ettimista ollu ku niita boarding gateja oli vaan yksi.. aika sopoo).

Istuin siina sitten koneeseen ja kuinkas sattukaan, viereeni istui varmaan koko koneen toinen ainoa lansimaalainen ja han sattui olemaan suomesta. Molemmat maailmanmatkaajina jaoimme kokemuksiamme ja lento meni kuin siivilla. Yhtakkia jo laskeuduimme kuoala lumpuriin. Siina jutellessamme nousi esiin erittain mielenkiinotinen onglema, jonka molemmat olemme kohdanneet. Taa tyyppi sano et ku se nyt menee suomeen, ni se yrittaa kaikkensa ollakseen erittain ystavallinen ja hymyilla kaikille, jos han ei saa takaisin 20% (noin) hymyja viikon sisalla, niin han myy loputkin vahat omaisuutensa ja muuttaa Aasiaan. Se on kylla uskomaton juttu ja ehdottomasti koin se itekkin karuna paluuna todellisuuteen! Kun tuut takaisn niin kukaan ei hymyile sulle tai oo ystavallinen. Taalla se on ihan toista, kaikki vahintaankin hymyilee, jos ei sitten rupea juttelemaan tai kutsumaan syomaan kotiinsa vaikka ei ole mitaan mita tarjota... Pohdittiin siina etta suomessa kaikki on hyvin ainakin paperilla, ollaan tilastojen karkipaassa tarveydessa, tuloissa, koulutuksessa, turvallisuudessa... ja jopa onnellisuudessa ja optimistisuudessa (sanoo EU:n tilastot lukekaa vikka netista, jos ette usko)... Niin mika siis mattaa!!! Ei missaan muussa eu maassakaan olla yhta tylyja kuin suomessa, saati sitten aasiassa... No joo se siita avautumisesta, mutta totta se on! Istut bussiin ni kaikki vaan ennemminki valttelee sun katsetta, saati sitten hymyisis sulle. Koska eihan ne sua tunne.. ARG...

Oon siis tulossa takaisin maaliskuun puolessa valissa. Odotan innolla lunta, jota siella varmaa riittaa myos silloin (toivottavasta). Ikava on perhetta ja kaikkia ystavia. Sita ennen edessa on kuitenkin viela Melbourne ja Uusi Seelanti, joita odotan innolla. Mutta nyt shoppaamaan ja syomaan hyvin Kuala lumpurin sokkeloihin!

Kuulemisiin! <3

P.S. HYMYILKAA IHMISET HYMYILKAA

Aceh sanoin ja kuvin

Vielako muistatte Achen, jonne Martti Ahttisaari toi rauhan hallituksen ja GAMin (vapauttakaa Aceh liike) vaille vuonna 2005. No rauha on pitanyt, mutta pari viikkoa sitten taalla sattui kaksi ampumavalikohtausta, jossa luultavimin GAMilaiset ampuivat vapaaehtoisia pain, kolme ulkomaalaista avustustyontekijaa loukkaantui. Ei siis mikaan ihme etta en saa lahtea yksin ulos talosta ja jos lahden seuran kanssa niin huivi tulee olla visusti paani ymparilla. Tosin mun iho on niin tumma, etta durian myyja luuli mua paikalliseksi, joten mulla tuskin on mitaan hataa =)

Heti seuraavana paivana lahdin Bundan (orpokodin aitihahmo) kanssa kavelemaan joen rannassa sijaitseviin hokkeleihin lahjoittamaan rahaa koyhille perheille, jotka eivat muuten pystyisi kustantamaan lastensa koulutusta. Perheita oli kymmenkunta ja no olot olivat mita olivat...

Miten paivani orpokodissa kuluvat?

Lapset heraavat rukoilemaan jo viiden kuuden aikaan ja lahtevat ajoissa kouluun. Itse herailen seitsemalta ja valmistelen paivan tunteja ja autan Bundaa kotiaskareissa. Maanantaista lauantaihin englannin tunteja on kaksi paivassa ja luokkien koko on noin 20 oppilasta.
Orpokodissa asuvat lapset ovat ihan mielettomia! Ne saa mut hyvalle tuulelle aina ku katon niita =) Iltasin leikin lasten kanssa (oon yrittany muistaa mita peleja itekkin leikin lapsena ja opettanu niita, hitti tuote on ollu tahan mennessa peili) ja joka paiva pitaa pelata Uno korttipelia. Jostain syysta lapset myos rakastavat tanssia mun kanssa (vaikka totta puhuakseni oon ollu aina huono tanssimaan), mutta mitapa et tekisi naiden hymyjen eteen =) Lapset ovat ahkeria ja tottelevaisia, siivoavat, tekevat kotilaksyt ja rukoilevat 5 kertaa paivassa. Syomme kolme kertaa paivassa riisia ja jotain lisuketta siihen (onneksi lapset saavat paivittain vitamiineja silla ruoka on yksipuolista, sita halvinta mahollista totta kai). Iltasin saa aina eri hedelman ja huh mita makuelamyksia niiden suhteen on ollu =) Durianista, passioniin, mandariiniin ja joihinkin joilla ei oo ees englannin kielisia nimia... Ennen nukkumaan menoa luen iltasatuja englanniksi lapsille.

Vahan on ollut poikkeuksia arjesta kun oon taalla ollu. Yks ilta oli leffa ilta ja tanaan kaytiin rannalla uimassa (jota he eivat pysty usein tekemaan silla matkat rannalle ovat heille liian kalliita, jeps kokonaiset 7 euroo, joten maksoin matkat lapsille enemman kuin mielellani). En oo ikina nahny niin innostuneita kasvoja kun tanaan becakilla (mini bussilla) rannalle mentaessa. Hyva etta lapset pysyivat housuissaan kun olivat niin innoissaan.

Yli viikko taalla on jo oltu ja tassa muutama kuva teille...

Fadlin, Nani ja Meri

Pelataan peilia

Mina ja elise englantia opettamassa....

Rannalla...

Opetellaan uimaan

Borneo kuvina

Bakon kartta ja reitit joita voi trekata

Nakymia rannalta

Myrkky kaarme... yok!

Loydettiin jalkapallo biitsilta, taytyhan sita vahan paasta pelaamaan...


Tammosia oli ne polut joita kuljettiin, joutu koko ajan kattoo mihin astuu.


Laakekasvi HIV parantamiseen? Erittain lupaava sellainen...


Awww... ne vaan leikki siina meidan nenan edessa, niita oli varmaan kymmenkunta.

Auringon laskiessa...


Uimassa biitsilla...




Voittaja fiilis...


Luontoaiti kylla osaa... siin on sydanki...


Ajopuita rannalla.


Kajakki reissusta... oli kylla hienot maisemat!