Saatii sit pikkasen säädön jälkeen vuokrattua ittellemme kajakki. Meille tungettiin karttakin mukaan (en tiiä näytettiinkö vaan niin eksyneiltä vai mitä) ja meidän ”isäntä” Sam ohjeisti meitä sen lemppari mestaan (yhteen laguuniin). Sinne siis suuntasimme. Kajakointi sujui hyvin, mutta täytyy sanoa että ne välimatkat näytti siinä kartalla vähän lyhyemmiltä. Pysähdyttiin siinä puolessa välissä sellaselle autiolle biitsille vähän fiilistelemään; lepuuttamaan käsiä, uiskentelemaan ja nauttimaan omasta rannasta. Jatkettiin sitten tämän mystisen laguunin etsintää… aina luullen että se on seuraavan kallion kulman takana. Odotus kyllä palkittiin kuin viimeinkin saimme laguunin näköpiiriimme. Yksi vene kävi siinä pikaisesti pyörähtämässä (ja sattumalta Sam oli sen kyydissä naureskellen että päästiin sitten viimeinkin sinne). Veneen kadotessa saatiin laguuni kokonaan omaan käyttöömme. Melottiin rantaan, jossa nautittiin vähän eväitä ja käytiin uimassa ihanan viileässä laguunin vedessä. Takaisin melottiin aika lailla suomalaisella sisulla vasta tuuleen. Päästiin onneks levähtämään aina välillä biitseille tai sitten vain virran vietäväksi. Maisemat olivat mielettömät (El Nidon komeaa karsti maisemaa verrataan Vietnamin ja Thaimaan vastaaviin maisemiin. Siis sellaisia vuoria jotka kohoaa merestä). Melonta reissu oli ehdottomasti paras valinta! Sai mennä minne rannalle vaan, omaan tahtiin eikä muita ollut näköpiirissäkään.
Seuraavana päivänä oli pakko lähteä takaisin pääkaupunkiin sillä meitä loppu rahat ja lähin automaatti oli täällä Puerto Princessassa. (Ois ehkä voinu ottaa siitäkin etukäteen selvää.) Varattiin just äsken reissu uimaan haiden kanssa (katottaan haluuko ne tulla uimaan meidän kanssa).
Wautsi! Tultiin just uimasta haiden kanssa. Nähtiin kyllä! Kyseessä oli valashait, sellaset 8 metriset möhkäleet jotka syö planktonia. Ensi istuttiin veneessä tunti ja mentiin mestoille jossa ne on nähty. Sit laitettiin räpylät jalkaan ja maski päähän, siirryyttiin veneen kantosiiville istumaan ja odotettiin käskyä hypätä veteen. Ja se käsky tuli! En oikeen osaa ees kuvailla tunnetta mutta ihan mieletöntä se oli olla sellasen älyttömän kokosen luontokappaleen kanssa kosketus etäisyydellä. Olo oli samaan aikaan tosi vaikuttunut, pelottava ja kiehtova. Oli yks parhaimmista kokemuksista tähän asti. (Valashaista ei oo viel kuvia, ku ei ollu vedenalasta kameraa, mut toivottavasti saadaan kavereiden kuvat myöhemmin).
Alla kuvia, nauttikaa näistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti